SUVUN JUURET

Järveläisen suvun asuinpaikkoja ja esi-isiä Karjalasta, Savosta ja muualta Suomesta.


KAAVIN JÄRVELÄISET


Taustaa

Kaavin pitäjä sijaitsee Järvi-Savon ja Vaara-Karjalan rajamailla ja se luetaan nykyisin Pohjois-Savoon. Maantieteellisesti ja historiallisesti alue on kuitenkin kuulunut Karjalan puolelle. Rajana lännen suunnalla on Juojärven vesistöön kuuluva Rikkavesi ja idän puolella Juuan pitäjä korkeine vaaroineen.

Alue on vanhaa Venäjän ja Ruotsin valtakuntien välistä rajaseutua, idän ja lännen uskontojen ja kulttuurien kohtausvyöhykettä. Toistuvat rajakahakat ja sodat ovat aikojen saatossa piinanneet usein seudun asukkaita. Pähkinäsaaren rauhan rajan (v. 1323) uskotaan alun perin kulkeneen Haukivettä myöten suunnilleen Savonlinnan seudun ja Varkauden kautta edelleen luoteeseen Pyhäjoelle. Rajaa ei ollut tarkasti käyty eikä merkitty maastoon ja siksi siitä muodostui jatkuvien rajariitojen aihe Ruotsin puolella asuneiden, luterilaista uskontoa tunnustavien savolaisten ja Novgorodin ja myöhemmin Moskovan hallinnan alaisten ortodoksi- karjalaisten välillä.

Savolaiset onnistuivat kuninkaidensa tukemina siirtämään rajaa vähitellen itään päin ja niinpä Ruotsin kruunulle veroa maksava asutus ulottui jo 1400- luvun lopulla Juojärvi- Rikkavesi linjalle, johon valtakuntien raja pitkien, monivaiheisten sotien päätteeksi Täyssinän rauhassa v. 1595 virallisestikin vakiintui. Tällöin Kaavin alue jäi kuitenkin vielä kokonaan Venäjän puolelle.

Ruotsin suurvalta-asema saavutti huippunsa 1600- luvulla ja niinpä Venäjä joutui v. 1617 Stolbovan rauhassa luovuttamaan Ruotsille Pähkinälinnan, Inkerinmaan sekä Käkisalmen läänin (Korelan Ujesti) ja näin myös Kaavin alue Suur- Liperin pitäjään kuuluvana voittomaana päätyi osaksi Ruotsin valtakuntaa.

Stolbovan rauha merkitsi vallatulla alueella asuneelle väestölle vaikeata pakkosopeutumista ruotsalaishallinnon alaisuuteen ja läntisen uskonnon paineisiin.

Liperinkin asukkaista suuri osa jätti kotiseutunsa siirtyen Venäjän puolelle Kuollaan, Vienan ja Aunuksen Karjalaan sekä jopa Tverin alueelle Volgan tuntumaan. Ankara verotus oli tosin aiheuttanut poismuuttoja jo aikaisemminkin ja tästä syystä autiotiloja oli alueelle runsaasti.

Osa asukkaista jäi kuitenkin asuinsijoilleen ja näin muutamia vanhoja ortodoksikyliä säilyi, mm. Taipaleen kylä Liperissä Viinijärven tuntumassa. Alkuperäisväestön uskollisuus entisille vallanpitäjille ja vanhalle uskonnolle säilyi kuitenkin pitkään. Vielä v. 1656 Ruptuurisodassa Liperin karjalaismiehet liittyivät venäläisiin joukkoihin tarkoituksenaan pyrkiä liittämään alue takaisin Venäjän alaisuuteen.

Harvaan asutulle voittomaalle muodostunut asutustyhjiö loi suotuisat edellytykset savolaisten joukkosiirtymiselle Pohjois- Karjalaan. Niinpä näihin aikoihin vain Liperiläisten takamaana, erä- ja kaskialueena ollut Kaavikin alkoi vähitellen saada kiinteää asutusta. Kaaville oli muuttanut vuoteen 1651 mennessä sukuja seuraavista lähtöpitäjistä (lähde Maarianvaaran kyläkirjan liitteet):


- Äyräpää, Jääski
- Visulahti
- Pellosniemi
- Juva
- Sääminki
- Rantasalmi
- Kuopio
- Rautalampi
- Oulun pitäjä
3 sukua
2 sukua
2 sukua
8 sukua
3 sukua
8 sukua
17 sukua
1 suku
2 sukua


Äyräpäästä tulivat Ahoset ja Hämäläiset ja Jääskistä Ihalaiset.

Ensimmäinen Pohjois-Karjalaan muuttanut Järveläinen päätyi myös Kaaville (Veijo Saloheimo, Pohjois-Karjalan Historia II). On tietenkin kiinnostavaa, mistä tämä Kaaville muuttanut Järveläinen oli lähtöisin. Veijo Saloheimon tutkimusten mukaan Järveläisiä esiintyi vuonna 1617 Rantasalmella (4), Viipurissa (2) ja Juvalla (1). On luontevaa uskoa, että Kaaville päätynyt Järveläinen siirtyi Rantasalmelta, koska silloinen Rantasalmen pitäjä ulottui idässä Kaavin alueen länsirajaan saakka.


Järveläiset Itä-Suomessa 1500 - 1600-luvuilla

Hopeaveroluettelossa vuodelta 1571 mainitaan Savossa yhteensä seitsemän Järveläistä, joista yksi asui Visulahdella, yksi Juvalla, neljä Rantasalmella ja vielä Tavisalmella yksi. Useiden pitäjien historiakirjoissa on mainintoja Savossa asuneista Järveläisistä. Juvan historiassa kerrotaan Olli Järveläisen viljelleen yhdessä Olli Piiskosen kanssa 10 veromarkan tiluksia 1500- luvun puolen välin paikkeilla Juvan Vehkajärvellä. Paikka on Mikkelistä noin 20 km koilliseen.

Rantasalmen historiasta käy ilmi, että vuoden 1561 maaluettelon mukaan Harjunrannan, Voinsalmen ja Pirilän kylissä oli kussakin yksi Järveläisen isännöimä tila. Rantasalmen verollepanomaakirjassa vuodelta 1664 on kuitenkin maininta enää vain Pirilän kylässä sijainneesta Järveläis- tilasta. Rantasalmen asukasluku oli 1600 luvun lopulla pienentynyt muutenkin poismuuttojen vuoksi.

Silloiseen Kaaviin kuuluneessa Varislahden kylässä on asunut jo 1600- luvun lopulla kaksi Järveläistä (Maarianvaaran kyläkirja).

Kiinnostava ja hyvin hauskasti kerrottu tarina voidaan lukea Säämingin historiasta. Järveläiset pitivät nimittäin hallussaan Säämingin lukkarin virkaa useiden sukupolvien ajan 1600- ja 1700- lukujen vaihteessa vaihtelevalla menestyksellä. Suvun lukkarinvirkaura päättyi tosin hieman nolosti, kun Paul Krogius heti kirkkoherraksi tultuaan erotti Paavo Paavonpoika Järveläisen lukkarinvirastaan, koska tämä ei osannut lukea eikä laulaa, vielä vähemmän kirjoittaa tai opettaa pitäjän nuorisoa, vaikka kuninkaallinen kirkkolaki sitä lukkarilta edellytti. Samasta tarinasta käy myös ilmi, että lukkari-Järveläiset olivat taloudellisissa asioissa riitaisia joutuen jopa lakitupaan eikä juopottelutaipumuskaan ollut heille ihan kokonaan vierasta.

Kun otetaan huomioon, että Viipurin seudulla ja Kannaksella on myös jo ammoin asunut useita Järveläisiä, niin yhteenvetona on voidaan todeta, että sukunimenä Järveläinen oli jo 1500- luvulla levinnyt hyvin laajasti Itä-Suomen alueelle. Ei tietenkään voida sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö Järveläisiä olisi voinut olla myös Länsi-Suomen puolella, mutta käsillä olleista lähteistä ei tällaisia mainintoja ole löytynyt.

Järveläistä on siis perustellusti pidettävä vanhana itäsuomalaisena sukunimenä. Laajasta levinneisyydestä johtuen nimen piiriin lukeutuu useita paikallisia sukuhaaroja kuten Muolaan Järveläiset, Kaavin Järveläiset, Juvan Järveläiset, Rantasalmen Järveläiset, Säämingin Järveläiset jne.


Sukunimikulttuuri Itä-Suomessa

Nimitutkijat ovat esittäneet useita toisistaan poikkeaviakin teorioita suomalaisten sukunimien käytön vakiintumisesta. Yksimielisyys näyttää vallitsevan siitä, että Itä-Suomessa sukunimien käyttö yleistyi aikaisemmin kuin Länsi-Suomessa. Pirjo Mikkonen on artikkelissaan "Suomalaisten sukunimien syntyvaiheista" perustellut tämän näkemyksen uskottavasti. Seuraavassa suora lainaus artikkelin loppuosasta:

"Jos yhdistämme sukunimien vakiintumisen hallinnon ja oikeudenkäytön kirjallistumiseen, tuntuu uskottavammalta, että veroluettelot ovat ratkaisseet länsi- ja itäsuomalaisen nimikäytön eron. Itä-Suomessa talo ei ollut vielä 1500-luvulla yhtä kiinteä kokonaisuus. Verotettiin oikeastaan henkilöitä, jotka harjoittivat kaskiviljelyä. Verokin määräytyi huhdan ja sadon mukaan. Kun yksi huhta oli loppuun käytetty, kaadettiin uusi ja lopulta talonpoika joutui siirtämään talonsakin lähemmäs viljelmiään. Ja verottaja tuli perässä. Tällä tavoin talonpoika tuli tärkeäksi ja hänen nimensä merkitys korostui. Sukunimellä hänet ja hänen talonsa tunnistettiin. Sukunimellä voitiin osoittaa kenellä oli oikeus käyttää eräpalstoja ja kuka vastasi veroista"


Sukunimien pysyvyys ja periytyvyys suvussa alkoivat vähitellen vakiintua Itä- Suomessa ehkä jo 1500- luvulla. On pidettävä hyvin todennäköisenä, että samoja sukunimiä on otettu käyttöön eri paikkakunnilla ja tästä syystä yhden ainoan kantaisän löytyminen suvuille lienee käytännössä harvinaista ja useimmiten mahdotonta.

Itä- Suomen järvialueella oli erityisesti olemassa luontaiset edellytykset ja perusteet valita sukunimeksi Järveläinen.


Kaavin Järveläiset 1700 - 1850 luvuilla (ennen isojakoa)

Suur-Liperin talonhaltijaluettelon mukaan Järveläisiä esiintyy seuraavilla tiloilla (Kaavi ja Säyneinen kuuluivat Liperin pitäjään):


Maarianvaara
N:o 19

N:o 40
N:o 16
N:o 18
Varislahti
N:o 8
N:o 21
Vehkalahti
N:o 2
Sysmä
N:o 6
N:o 15
N:o 16
N:o 28

Järvelä
Lammin Järvelä
Hakkarala
Käkijärvi
Tuomala

Mustola
Perukkala

Asikkala

Louhela
Alanko
Hovila
Mökkivaara

Adam Järveläin, v. 1754,
Henrik Järveläinen v. 1843
Adam Järveläinen v. 1839
Karl Järveläinen
Anders Järveläinen

Petter Järveläinen v. 1751
Paul ja Zachris Järveläinen v.1809

Thomas Järveläinen v. 1847

Henrik Järveläin v. 1722
Olof Järveläin v. 1774
Samuel Järveläin v. 1783
Anders Järveläin v. 1780



Järveläisten elämänmuoto ja toimeentulo Kaavin karuilla rantarinteillä

Karut luonnon olosuhteet soveltuivat ainoastaan uudisasukkaiden perinteisille elinkeinoille. Kaskiviljelystä saatiin vilja sekä nauris ja särpimeksi metsä antoi riistaa ja järvi kalaa. Myös karjanhoidolla on ollut tärkeä sija elannon hankinnassa. Savolaiset olivat omaksuneet kaskiviljelyssä huhtamenetelmän, jossa suoraan havumetsään hakatussa kaskessa voitiin viljellä satoisaa korpiruista. Kaskikierto oli lyhyt, vain 2 - 3 vuotta. Vanhemmassa pykälikkötekniikassa havupuut kolottiin ensin pystyyn ja kun ne kuivuivat, alle kasvoi lehtipuuvaltainen pensaikko. Tähän poltettu kaski sopi hyvin ohralle ja muille viljelykasveille, mutta kaskikierto oli huomattavasti pitempi, jopa 6 - 7 vuotta.

Kaskiviljelyyn perustuvassa moninaistaloudessa oli hyvin paljon työtä ja kaikille, myös vanhuksille ja lapsille riitti sopivia tehtäviä. Elinkeinon työvaltaisuus johtikin suurperheiden muodostumiseen, jolloin suvun merkitys erityisesti korostui. Suku ja suurperhe antoivat jäsenilleen taloudellisen ja sosiaalisen turvan. Perinteiset tiedot, taidot ja uskomukset siirtyivät luontaisesti sukupolvelta toiselle ja näin myös tarvittava osaaminen kehittyi ja säilyi suvussa.

Luterilainen uskonto ja kirkko huolehtivat ihmisten hengellisistä ja henkisistäkin tarpeista, mutta kaskikulttuurille ominainen tietäjyys jopa samanismikin elivät kirkkouskonnon rinnalla sulassa sovussa. Tästä esimerkkinä tulkoon mainituksi, että Maarianvaaran Järvelässäkin on karsikko, joka nykyisin tosin tunnetaan lähinnä paikannimenä. (Karsikot ovat metsiköitä, joissa oli muisto- ja nimikkopuita. Näitä vaalittiin muinoin useissa eri merkityksissä).

Suurperheen voima ja rikkaus olivat huipussaan Maarianvaaran Järvelässä isojaon alkaessa, jolloin talossa oli täysiaikaisia miehiä seitsemän, samoin täysiaikaisia naisia myös seitsemän ja lisäksi lapset ja vanhukset. Hevosia oli kaksi, lehmiä kahdeksan ja lampaita viisi.

Suurperheessä omistaminen ymmärrettiin kuuluvaksi pääasiassa suvulle. Isojako muutti tässä suhteessa tilannetta olennaisesti ja omistamisesta tuli henkilökohtaista. Maan yksityinen omistus toi tullessaan perintöriidat ja siirtyminen rahatalouteen sekä vähitellen palkkatyöhön hajottivat suurperheet myös Kaavilla 1800- luvun loppupuolella. Näin on käynyt myös Järvelässä.

Maat ja peltotilkut jaettiin perillisten kesken, talot ja aitat hajotettiin ja siirrettiin uudistiloille ja yksilökeskeinen ajattelutapa alkoi voimakkaasti kehittyä.


Nykyinen kehityksen suunta

Peltoviljelyn yleistyminen ja puutavaran kysynnän kasvu muuttivat elinkeinorakennetta 1900- luvulla myös Kaavilla hyvin jyrkästi. Ei ollut enää kannattavaa polttaa metsiä kaskina, koska niille oli hyödyllisempää käyttöä puutavaran tuottajina. Kaskikulttuuri alkoi tehdä tilaa peltoviljelyyn perustuvalle talonpoikaiskulttuurille. Kansakoululaitos, nuoriso- ja urheiluseurat yleistyivät ja muuttivat ihmisten yhteiskunnallista ja sosiaalista ympäristöä. Palkkatyön osuus elinkeinorakenteessa voimistui erityisesti lisääntyneen metsätyön, puutavarankäsittelyn sekä myöhemmin sotien jälkeen myös kaivosteollisuuden johdosta.

Historiallisen kehityksen tuloksena syntynyt synnyinseutuun ja kotipaikkaan sidottu elämäntapa oman heimon ja suvun parissa on nyt lopullisesti siirtymässä historiaan ja seurauksena syrjäisten seutujen kuten Kaavinkin asutus on jo voimakkaasti vähentynyt.

Myös Järveläisistä hyvin suuri osa on jo nyt muuttanut Kaavilta kaupunkeihin helpomman elämän ja leveämmän leivän perässä ja pienet peltotilkut kotiseudulla, entisillä kaskimailla ovat metsittymässä jälleen umpeen.

Heimot ja suvut hajoavat ja sama kohtalo voi tulevaisuudessa tulla jopa kokonaisten kansakuntien osaksi.

05.07.2006 AJ.


Järveläisen sukuun kuuluvia sukuhaaroja:

KARJALAN JÄRVELÄISET LOIMAAN JÄRVELÄISET